JOHDANTO

Mielenterveys- ja päihdeongelmien suuri kansanterveydellinen merkitys on kasvavan huomion kohde. Vaikka mielenterveyshäiriöiden yleisyys ei ole muuttunut, on niihin liittyvä työkyvyttömyys lisääntynyt voimakkaasti. Sairauspäivärahapäivistä joka neljäs ja uusista työkyvyttömyyseläkkeistä joka kolmas myönnetään psyykkisin perustein.

Mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien aiheuttamat suorat hoitoon, kontrolliin ja sosiaalivakuutukseen liittyvät kustannukset ovat mittavia ja epäsuorat kustannukset, kuten menetetystä työpanoksesta ja tuottavuuden laskusta johtuvat, ovat moninkertaiset suoriin kustannuksiin verrattuna.

Työikäisten yleisin kuolinsyy on alkoholi. Sen kokonaiskulutus on kolminkertaistunut 1960-luvun lopusta. Viimeisin jyrkkä alkoholinkulutuksen kasvuvaihe alkoi vuonna 2004 alkoholiverotuksen keventymisen myötä. Samaan aikaan alkoholikuolemat ja -sairaudet ovat lisääntyneet selvästi. Huumeiden käyttö yleistyi 1990-luvun loppupuolella. Mielenterveys- ja päihdeongelmien esiintyminen samanaikaisesti on selvästi lisääntynyt.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään hajanaisessa palvelujärjestelmässä. Mielenterveyspalvelut sijoittuvat pääosin terveystoimeen ja päihdehuollon erityispalvelut sosiaalitoimeen. Hajanainen palvelujärjestelmä vaikeuttaa palveluita tarvitsevien pääsyä niiden piiriin ja edesauttaa putoamista pois niistä, vaikka henkilökunta eri yksiköissä onkin osaavaa ja työhön vahvasti sitoutunutta.

Sekä mielenterveysongelmat että päihdeongelmat heijastuvat myös ongelmista kärsivien omaisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Hoitamattomat mielenterveys- ja päihdeongelmat lisäävät entisestään myös ongelmista kärsivien omaisten palveluiden tarvetta. Sosiaali- ja terveydenhuollon työotteessa painottuu usein vahvasti yksilöllisten tarpeiden hyvä huomioiminen, mutta erityisesti mielenterveys- ja päihdetyössä olisi tärkeä huomioida myös omaiset sekä ongelmista kärsivän yksilön toipumisen ja kuntoutumisen mahdollisena tukena että myös itse palvelujärjestelmän tukea tarvitsevina ja siitä itsekin hyötyvinä asiakkaina.

Palveluista osan tuottavat kunnat itse, osan tuottavat järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat. Avohoidon kehittäminen on jäänyt toissijaiseksi, kun suhteettoman suuri osa mielenterveys- ja päihdeongelmien hoidon kustannuksista kohdistuu laitoshoitoon. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden rinnalla on tärkeä kehittää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä edistävää ja ongelmia ehkäisevää työtä.

Vuonna 2009 tehdyssä Itä-Suomen lääninhallituksen selvityksessä todettiin, että mielenterveys- ja päihdesuunnitelma on osana kuntastrategiaa vain joka kymmenennessä kunnassa. Myös olemassa olevien suunnitelmien päivittämiseen ja yhdistämiseen on tarvetta. Hanketyössä puolestaan suurin osa hankkeista on yhden kunnan hankkeita, jolloin esimerkiksi hyväksi koettu käytäntö ei leviä laajemmin. Nämä hankkeet eivät myöskään vastaa mielenterveys- ja päihdepalveluiden pirstaleisuuden ongelmaan. Näihin haasteisiin voidaan vastata laajemman ja kokonaisvaltaisuutta edistävän hankkeen avulla, joka kiinnittyy kansallisiin ohjelmiin ja tavoitteisiin.

Nilakan kunnissa (Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto) Pielavedellä ja Keiteleellä oli aikaisempi kuntien ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän yhteinen päihde- ja huumestrategia vuodelta 2001 ja Vesannolla päihdetyön toimintasuunnitelma vuodelta 2001. Yhdistettyjä mielenterveys- ja päihdesuunnitelmia ei Nilakan kunnissa ollut. Tämän vuoksi Arjen Mieli –hankkeen yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi Nilakan alueella muodostui alueellisen, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen mielenterveys- ja päihdeohjelman laatiminen.