3. MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEOHJELMAN YHTEISKUNNALLINEN OHJAUS
3.1 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma
Mielenterveyshäiriöihin liittyvä työkyvyttömyys on lisääntynyt ja alkoholisairaudet ja -kuolemat ovat yleistyneet alkoholin kokonaiskulutuksen kasvun myötä. Mielenterveys- ja päihdepalvelut toimivat tällä hetkellä usein toisistaan erillään, vaikka mielenterveys- ja päihdeongelmien samanaikainen esiintyvyys on yleistynyt. Niin mielenterveyden ja päihteettömyyden edistämistä, ehkäisevää päihde- ja mielenterveystyötä kuin myös mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien hoitoa on tärkeä kehittää yhdessä.
Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma linjaa mielenterveys- ja päihdetyön tulevaisuuden keskeiset periaatteet ja painotukset vuoteen 2015. Suunnitelma linjaa ensimmäistä kertaa mielenterveys- ja päihdetyötä yhdessä valtakunnallisella tasolla.
Mieli 2009 -työryhmän valmistelemassa suunnitelmassa on kaikkiaan 18 ehdotusta mielenterveys- japäihdetyön kehittämiseksi. Ne jakautuvat neljälle painopistealueelle:
I Asiakkaan aseman vahvistaminen
1. Mielenterveys- ja päihdeongelmaisten yhdenvertaisuutta niin palveluihin pääsyssä kuin palveluiden saamisessa vahvistetaan. Mielenterveys- ja päihdeongelmiin tulee suhtautua samalla vakavuudella kuin muihinkin terveysongelmiin.
2. Mielenterveys- ja päihdepalveluihin pääsee matalalla kynnyksellä ja joustavasti yhden oven periaatteella sosiaali- ja terveyskeskuksen kautta.
3. Kokemusasiantuntijat ja vertaistoimijat otetaan mukaan mielenterveys- ja päihdetyön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.
4. Tahdosta riippumatonta hoitoa koskevat säännökset kootaan yhteen lakiin. Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon ottamisen yhteyteen kehitetään ulkopuolisen asiantuntijan arviointikäytäntö. Lisäksi toteutetaan valtakunnallinen pakon käyttöä vähentävä ohjelma psykiatrisessa sairaalahoidossa.
5. Kehitetään hoito- ja kuntoutusajan toimeentuloturvan muotoja niin, että ne edistävät päihde- ja mielenterveyspotilaiden omaehtoista hakeutumista ja sitoutumista hoitoon sekä edistävät työelämään paluuta kuntoutumisen edetessä.
II Mielenterveyden ja päihteettömyyden edistäminen ja ongelmien ehkäiseminen
6. Mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisemiseksi keskitytään kolmeen osa-alueeseen:
1. Alkoholiverotusta korotetaan merkittävästi vuoden 2009 tasosta.
2. Hyvinvointia tukevia yhteisöjä vahvistetaan ja kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskeviin ratkaisuihin lisätään.
3. Tunnistetaan ja ehkäistään mielenterveys- ja päihdeongelmien siirtyminen yli sukupolvien.
7. Kunnat tekevät mielenterveys- ja päihdetyön strategian ja sisällyttävät sen osaksi kuntastrategiaa. Ehkäisevän ja edistävän mielenterveys- ja päihdetyön asemaa vahvistetaan alueellisilla koordinaattoreilla.
III Mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestäminen avo- ja peruspalveluja painottavana, asiakkaan kannalta joustavasti toimivana kokonaisuutena
8. Kunnat koordinoivat julkiset, kolmannen sektorin ja yksityissektorin mielenterveys- ja päihdepalvelut toimivaksi palvelukokonaisuudeksi.
9. Kunnat tehostavat perus- ja avopalveluja lisäämällä ja monipuolistamalla mielenterveys- ja päihdetyön päivystyksellisiä, liikkuvia ja konsultaatiopalveluja, jolloin laitospaikkojen tarve vähitellen vähenee. Erikoistason mielenterveys- ja päihdepalveluiden avohoito yhdistetään. Psykiatrinen sairaalahoito siirretään pääsääntöisesti yleissairaaloiden yhteyteen.
10. Kuntien järjestämä lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö toteutetaan ensisijaisesti lasten ja nuorten arkisessa elinympäristössä, kuten kodissa, päivähoidossa tai koulussa. Mielenterveystyö ja päihdetyön erikoispalvelut tukevat tässä työssä peruspalveluja.
11. Työikäisten mielenterveys- ja päihdehäiriöiden ehkäisyä ja varhaista puuttumista edistetään työterveyshenkilöstön täydennyskoulutuksella ja Kelan korvauskäytäntöjä kehittämällä. Työterveyshuollon koordinaatioroolia työpaikan, muun terveydenhuollon ja kuntoutuksen välillä vahvistetaan.
12. Työikäisten mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien työttömien työkykyä uhkaaviin tekijöihin puututaan ajoissa. Työelämään pyrkivien työkyvyttömyyseläkkeellä ja kuntoutustuella olevien kuntoutujien työllistymisedellytyksiä parannetaan.
13. Ikääntyvien mielenterveyshäiriöiden ja päihdeongelmien ehkäisyyn panostetaan ja niiden hoitoa varhennetaan ja tehostetaan muun muassa kehittämällä ikääntyneille sopivia hoitomuotoja. IV Mielenterveys- ja päihdetyön ohjauskeinoja kehitetään
IV Suunnitelman toteuttamisen ohjauskeinot
14. Mielenterveystyön opetuksen minimisisällöt määritellään ja sisällytetään päihdetyön opetuksen minimisisältöjen kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusaloilla kaikkiin peruskoulutuksen opetusohjelmiin.
15. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kokoaa mielenterveys- ja päihdetyön suositukset yhteen sosiaali- ja terveydenhuollon tietokantaan ja huolehtii keskeisimpien suositusten päivittämisestä ja toteutumisen seurannasta. THL tukee mielenterveys- ja päihdetyön hyvien käytäntöjen toimeenpanoa muun muassa oppimisverkostotoiminnalla.
16. Kaikki hallinnonalat ottavat huomioon toimintansa ja päätöstensä vaikutuksen kansalaisten mielenterveyteen ja päihteiden käyttöön. Mielenterveys- ja päihdetyön suunnittelun ja kehittämisen valtakunnallista koordinaatiota yhdistetään.
17. Lisätään sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien määrää perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämiseksi ja kohdennetaan sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoimintaan suunnattuja valtionavustuksia mielenterveys- ja päihdepalvelujärjestelmän kehittämiseen. Lisäksi tehostetaan muiden palvelujärjestelmän kehittämistyöhön käytettävien rahoitusmahdollisuuksien käyttöä.
18. Sosiaali- ja terveysministeriö päivittää mielenterveyslain, päihdehuoltolain ja raittiustyölain sekä selvittää mahdollisuuden yhdistää mielenterveys- ja päihdehuoltolait. STM antoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tehtäväksi mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpanon. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelmasta voidaan käyttää tässä raportissa myös ilmausta Mieli-suunnitelma. Mikäli raportissa viitataan toimeenpanosuunnitelmaan, siitä voidaan käyttää ilmausta Mieli – toimeenpanosuunnitelma.
3.2 Alkoholiohjelma
Alkoholi ja muut päihteet aiheuttavat vuosittain merkittävän haittakuorman suomalaiselle yhteiskunnalle. Haitat näkyvät muun muassa sairauksina, ennenaikaisina kuolemina, riippuvuusongelmina, rikollisuutena, tapaturmina, väkivaltana ja monenlaisina sosiaalisina, psykologisina ja taloudellisina ongelmina.
Alkoholihaitat ulottuvat paitsi käyttäjään ja hänen lähiympäristöönsä myös hänelle tuntemattomiin ihmisiin asti. Viattomien ulkopuolisten kokemat haitat antavat vahvan lisäperustelun puuttua päihdeongelmiin.
Päihdehaittojen ehkäiseminen koskettaa kaikkia: kuntalaisia, kunnan työntekijöitä, alkoholielinkeinoa, valvontaviranomaisia, kolmatta sektoria, maan hallitusta ja eduskuntaa. Päihdehaittojen tehokas ehkäiseminen edellyttää koordinoitua yhteistyötä. Alkoholiohjelma antaa tähän työhön rakenteita ja työvälineitä.
Alkoholiohjelmassa yhdistetään lainsäädäntö ja viranomaisten, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoiminta strategiseksi kokonaisuudeksi, jotta päihdehaittoja voidaan ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.
Alkoholiohjelman keinot ehkäistä ja vähentää päihdehaittoja:
Suositukset ehkäisevään päihdetyöhön
Alkoholiohjelma on laatinut listan suositeltavista toimista, joilla kunnassa voidaan vähentää päihdehaittoja. Keskeistä toiminnassa on painopisteen siirtäminen selkeästi ongelmien ennaltaehkäisyyn. Ehkäisevä päihdetyö on myös resursoitava riittävästi, jotta se kykenisi vastaamaan haasteisiin.
Paikallisen alkoholipolitiikan keinot
Paikallisella tasolla on tärkeä valvoa alkoholilain noudattamista. Alkoholiohjelma levittää tehokkaaksi todettua Pakka-toimintamallia, jonka avulla voidaan ehkäistä alkoholin myymistä, anniskelua ja välittämistä alaikäisille ja päihtyneille.
Varhainen puuttuminen
Alkoholiohjelman tavoitteena on, että kaikki
asiakastyötä tekevät ottaisivat alkoholinkäytön puheeksi mahdollisimman
varhain, jotta alkoholin riskikulutus tunnistettaisiin ja haitalliseen
käyttöön puututtaisiin.
Toimivia työkaluja varhaiseen puuttumiseen ovat muun muassa alkoholinkäytön lyhytneuvonta eli mini-interventio, motivoiva haastattelu, huolen vyöhykkeistö lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelyyn ja Tie selväksi -toimintamalli, jossa rattijuomukseen syyllistynyt henkilö ohjataan mahdollisimman pian kiinnijäämisen jälkeen päihdekeskusteluun sosiaalihuollon palveluihin.
Alkoholimainonnan rajoittaminen
Mielikuvamainonnan kieltäminen on vaikuttava ja kustannustehokas tapa vähentää lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä ja siitä aiheutuvia haittoja. Mainonta, joka sisältää tietoja tuotteen ominaisuuksista, saatavuudesta ja hinnasta antaa aikuiselle kuluttajalla riittävästi tietoja ostopäätöksen tekemiseen.
Päihdekulttuurin haastaminen
Alkoholiohjelma haluaa omalla panoksellaan osallistua suomalaisen päihdekulttuurin haastamiseen ja etsiä tapoja miten humalahakuista ja alkoholinkäytön haittoja vähättelevää päihdekulttuuria voidaan muuttaa.
Kumppanuus
Alkoholiohjelman kumppaniksi voi ryhtyä jokainen organisaatio, joka haluaa sitoutua alkoholihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Tällä hetkellä kumppaneina on kuntia, kuntayhtymiä, valtakunnallisia ja paikallisia järjestöjä ja yhteisöjä. Kumppani pääsee jäseneksi kumppanuusverkostoon, joka tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia haittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Alkoholiohjelman pääkoordinaattori
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ohjelman pääkoordinaattori, joka yhdessä aluehallintovirastoissa työskentelevien koordinaattoreiden kanssa tukee paikallista alkoholihaittojen ehkäisyä.
Vuonna 2012 käynnistynyt uusi ohjelmakausi on suoraa jatkoa edellisille ohjelmakausille 2004–2007 ja 2008–2011. Alkoholiohjelma perustuu vuonna 2003 tehtyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen, jossa sitoudutaan alkoholihaittojen vähentämiseen.
Alkoholiohjelmalla vuosittain vaihtuvat kärkiteemat
Vuodesta 2012 lähtien Alkoholiohjelmalla on vuosittain vaihtuvat kärkiteemat, joita painotetaan tapahtumissa ja koulutustilaisuuksissa.
2012 Alkoholi ja työelämä
2013 Alkoholi ja väkivalta
2014 Uudet lait eläviksi
2015 Alkoholi, tapaturmat ja arjen turvallisuus
3.3 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen laatusuositukset
STM:n ja Suomen Kuntaliiton julkaisemien laatusuositusten tarkoituksena on kehittää ja ohjata kuntien toimintoja ja palveluita niin, että ne toimivat samoin perustein kaikkialla maassa.
määrittelevät ehkäisevän päihdetyön ja sisältävät kuvauksen laadukkaan ehkäisevän päihdetyön kriteereistä.
Mielenterveyspalveluiden laatusuositus kuvaa mielenterveyspalveluita ja mielenterveystyötä. Suosituksessa jäsennetään laadukkaan mielenterveystyön keskeiset rakenteelliset ja toiminnalliset seikat.
Päihdepalveluiden laatusuositukset tukevat kuntien ja alueiden päihdepalveluiden suunnittelua, järjestämistä ja kehittämistä. Suosituksissa tarkastellaan päihdepalveluiden rakenteellisia ja sisällöllisiä laatusuosituksia sekä esitetään asiakastyötä koskevia suosituksia. Päihdepalveluiden laatukriteerien pohjalta on kehitetty päihdehoitoyksiköiden laatuarviolomakkeet, jotka löytyvät Neuvoa-antavat -verkkopalvelun hoitopaikkatietokannasta.
Päihdepalveluiden laatusuosituksissa edellytetään, että jokaisella kunnalla tulisi olla päihdestrategia osana kunnan terveys- ja hyvinvointistrategiaa. Päihdestrategiassa tulisi määritellä, miten kunnassa ehkäistään päihdehaittojen syntymistä ja miten päihdepalvelut on järjestetty, lisäksi tulisi selvittää sosiaali- ja terveydenhuollon työnjako päihdepalveluissa.
Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden laatusuosituksessa kuvataan tuettua asumista, palveluasumista sekä tehostettua palveluasumista koskevan asumismuodon ominaispiirteet sekä määritellään tavoitteet tarvittavan henkilöstön määrästä ja rakenteesta.
Edellä mainittujen lisäksi on laadittu joukko laatusuosituksia ja käypä hoito -ohjeistuksia, joilla informaatio-ohjauksen keinoin pyritään vaikuttamaan mielenterveys- ja päihdetyön kehitykseen ja sisältöön. Näitä ovat muun muassa Ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit (2006) ja Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita koskeva kehittämissuositus (2007). Päihde- ja mielenterveystyöhön suoraan liittyvinä Käypä hoito -suosituksia on laadittu depressiosta (2004/2009), alkoholiongelmaisen hoidosta (2005), tupakoinnista, nikotiiniriippuvuudesta ja vieroitushoidoista (2002/2006), huumeongelmaisen hoidosta (2006), skitsofreniasta (2001/2008), epävakaasta persoonallisuudesta (2008) sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (2008).
3.4 Mielenterveys- ja päihdepalveluja koskeva keskeinen lainsäädäntö
Perustuslain 19.3 §:n mukaan julkisen vallan on turvatta jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.
Terveydenhuoltolain 27 §:n mukaan kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen mielenterveystyö, jonka tarkoituksena on yksilön ja yhteisön mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistaminen sekä mielenterveyttä vaarantavien tekijöiden vähentäminen ja poistaminen.
Tässä laissa tarkoitettuun mielenterveystyöhön kuuluu:
1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki;
2) yksilön ja yhteisön psykososiaalisen tuen yhteensovittaminen äkillisissä järkyttävissä tilanteissa;
3) mielenterveyspalvelut, joilla tarkoitetaan mielenterveydenhäiriöiden tutkimusta, hoitoa ja lääkinnällistä kuntoutusta.
Terveydenhuollossa tehtävä mielenterveystyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden kunnassa tehtävän sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.
Mielenterveyslain 1 §:n mukaan mielenterveystyöllä tarkoitetaan yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveydenhäiriöiden ehkäisemistä, parantamista ja lievittämistä. Mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja muita mielenterveydenhäiriöitä poteville henkilöille heidän lääketieteellisin perustein arvioitavan sairautensa tai häiriönsä vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (mielenterveyspalvelut).
Mielenterveystyöhön kuuluu myös väestön elinolosuhteiden kehittäminen siten, että elinolosuhteet ehkäisevät ennalta mielenterveyden häiriöiden syntyä, edistävät mielenterveystyötä ja tukevat mielenterveyspalvelujen järjestämistä.
Mielenterveyslain 5 §:ssä säädetään mielenterveyspalvelujen yhteensovittamisesta: Mielenterveyspalvelujen järjestämisessä on sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja sen alueella toimivien terveyskeskusten yhdessä kunnallisen sosiaalihuollon ja erityispalveluja antavien kuntayhtymien kanssa huolehdittava siitä, että mielenterveyspalveluista muodostuu toiminnallinen kokonaisuus.
Terveydenhuoltolain 28 §:n mukaan kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen päihdetyö, jonka tarkoituksena on vahvistaa yksilön ja yhteisön päihteettömyyttä suojaavia tekijöitä sekä vähentää tai poistaa päihteisiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä.
Tässä laissa tarkoitettuun päihdetyöhön kuuluu:
1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä ohjaus ja neuvonta, joka koskee päihteettömyyttä suojaavia ja sitä vaarantavia tekijöitä sekä päihteisiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä; sekä
2) päihteiden aiheuttamien sairauksien tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalvelut.
Terveydenhuollossa tehtävä päihdetyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun kunnassa tehtävän päihdetyön ja mielenterveystyön kanssa.
Päihdetyöstä säädetään lisäksi päihdehuoltolaissa.
Päihdehuoltolain 1 §:n mukaan päihdehuollon tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä siihen liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja sekä edistää päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta.
Päihteellä tarkoitetaan tässä laissa alkoholijuomaa sekä muuta päihtymistarkoituksessa käytettävää ainetta.
Lain mukaan kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että päihdehuolto järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa tarve edellyttää.
Päihdehuollon palvelujen ja toimenpiteiden järjestäminen ja kehittäminen kuuluu sosiaalihuollon osalta sosiaalilautakunnalle ja terveydenhuollon osalta terveyslautakunnalle.
Päihdehuoltolain 8 §:n mukaan päihdehuollon palvelut on järjestettävä siten, että niiden piiriin voidaan hakeutua oma-aloitteisesti ja niin, että asiakkaan itsenäistä suoriutumista tuetaan. Hoidon on perustuttava luottamuksellisuuteen. Toiminnassa on otettava ensisijaisesti huomioon päihteiden ongelmakäyttäjän ja hänen läheistensä etu.
Palveluja annettaessa on päihteiden ongelmakäyttäjää tarvittaessa autettava ratkaisemaan myös toimeentuloon, asumiseen ja työhön liittyviä ongelmiaan.
Päihdehuoltolaki velvoittaa kunnat järjestämään ja kustantamaan tarvittavat palvelut sekä päihdeongelmaisille että heidän läheisilleen. Muihin keskeisiin periaatteisiin kuuluvat vapaaehtoinen hoitoon hakeutumisen mahdollisuus, itsenäisen suoriutumisen tukeminen, luottamuksellisuus, päihteidenkäyttäjien ja heidän lähipiirinsä edun ensisijaisuus sekä hoidon sisällön ja laadun varmistaminen. Tämänhetkisestä päihdelaista on poistettu alkoholistikäsite, joka on sosiaalisin perustein määritelty. Merkittävä muutos lainuudistuksessa tähtää ennalta ehkäisevän työn tärkeyden ymmärtämiseen. (Räisänen & Udd, 2011, 17).
Raittiustyölaissa (828/1982) raittiustyön tarkoitukseksi määritellään kansalaisten totuttaminen terveisiin elämäntapoihin ohjaamalla heitä välttämään päihteiden ja tupakan käyttöä. Yleisten edellytysten luominen raittiustyölle on lain mukaan ensisijaisesti valtion ja kuntien tehtävä. Käytännössä raittiustyön tekemisestä vastaavat pääasiassa kunnat sekä raittius- ja kansanterveysjärjestöt. Raittiustyöasetuksessa (233/1983) säädetään kunnan eri toimielinten ja aluehallintovirastojen tehtävistä. Raittiustyölaki uudistetaan vuonna 2013 yhdessä alkoholilainsäädännön kokonaisuudistusta.
Sosiaalihuoltolain 1 §:n mukaan sosiaalihuollolla tarkoitetaan tässä laissa sosiaalipalveluja, toimeentulotukea, sosiaaliavustuksia, sosiaalista luottoa ja niihin liittyviä toimintoja, joiden tarkoituksena on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen sekä yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä.
Sosiaalihuoltolaissa, joka astui voimaan vuoden 1984 alusta, siirrytään viranomaislähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen, jolloin asiakas saa enemmän sananvaltaa sekä vastuuta omassa asiassaan. Asiakkaan katsotaan olevan subjekti, joka hakee ja saa hoitoa ja apua sitä halutessaan. Sosiaalihuoltolaki on peruslakina päihdehuollolle siten, että päihdeasiakkailla on oikeus samoihin sosiaaliturvan etuuksiin kuin muillakin kansalaisilla. (Räisänen & Udd, 2011, 17).
Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista säädetyn lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa. Lakia sovelletaan sekä viranomaisen että yksityisen järjestämään sosiaalihuoltoon. Kunnalla on velvollisuus järjestää sosiaalihuoltoa ja osoittaa siihen voimavaroja sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään (§ 1-2).
Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lapsen vanhemmilla tai muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista. Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävissään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi ja perhe tarvittaessa lastensuojelun piiriin.
Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on tuki ja erityinen tuki, jota annetaan esimerkiksi opetuksessa, nuorisotyössä, päivähoidossa, äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia. Jäljempänä tässä laissa säädetyin edellytyksin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle tai ryhtyä muihin toimenpiteisiin lapsen hoidon ja huollon järjestämiseksi (LSL § 1-2).
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuoreten kasvua ja itsenäistymistä sekä edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista. Lain avulla halutaan parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Lain tavoitteina ja lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen.
Nuorisolaki koskee alle 29 vuotiaita. Nuorisotyö ja – politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin ja toteuttamisesta vastaavat kunnat, nuorisoyhdistykset ja muut nuorisotyötä tekevät järjestöt. Palveluita voidaan tuottaa myös alueellisesti kuntien yhteistyönä. Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja etsivä nuorisotyö tai muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot.
Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa hänet sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivää nuorisotyötä tehdään ensisijaisesti perustuen nuoren itsensä antamiin tietoihin ja hänen omaan arvioonsa tuen tarpeesta.
Kun kunta järjestää etsivää nuorisotyötä, sen tulee nimetä etsivän nuorisotyön toimeenpanosta vastaava kunnan viranhaltija tai kuntaan työsopimussuhteessa oleva henkilö. Etsivällä nuorisotyöntekijällä on oltava riittävä koulutus ja kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä. Etsivää nuorisotyötä voivat järjestää kunta tai useammat kunnat yhdessä. Kunta voi järjestää etsivää nuorisotyötä hankkimalla palveluja myös nuorten palveluja tuottavalta yhteisöltä, jolloin kunta vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään tämän lain mukaisesti. (Nuorisolaki 27.1.2006 L 72 § 1–2).
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista tarkoituksena on
1) tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista;
2) parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujensa kehittämiseen kunnassa;
3) parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä saada ohjausta muiden tarjolla olevien palveluiden käyttöön yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa silloin, kun hänen heikentynyt toimintakykynsä sitä edellyttää sekä;
4) vahvistaa iäkkään henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan sekä osaltaan päättää niitä koskevista valinnoista.
Kunnan eri toimialojen on toimittava yhteistyössä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.
Lisäksi kunnan on tehtävä yhteistyötä kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten sekä ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2013/980).